Siirry sisältöön Siirry chattiin
OSA II: Nuoruus

Aktia x Käärijä Talouskoulu

OSA II: Nuoruus

Videon toistaminen vaatii sivuston kaikkien evästeiden hyväksymisen.

Nuoren pankkiasiat

Oman talouden hallintaa ja rahan käyttöä on hyvä harjoitella jo nuorena. Minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa pätee tässäkin. Suunnitelmallisuus, rahan käytön seuranta, säästäminen ja tavoitteellisuus sekä priorisointi - tärkeimmät maksut pitää hoitaa ensin - ovat asioita, joiden hallitseminen antaa eväät menestyksekkäälle oman talouden hoitamiselle läpi koko elämän.

Säännöllinen viikko- tai kuukausiraha on hyvä tapa harjoitella rahan käyttöä. Kun rahaa on käytettävissä tietty määrä, tulee väkisinkin opeteltua menojen ja tulojen yhteensovittamista. Kaikkea ei voi saada, ei ainakaan heti. On tehtävä valintoja, ostanko nyt karkkia vai säästänkö ja ostan vaikka kolmen kuukauden päästä uudet lenkkarit. 

Säästäminen 

Säästäminen kannattaa ottaa tavalla tai toisella tavaksi jo nuoresta alkaen, vaikka tulot ovat vielä pieniä ja epäsäännöllisiä. Säästäminen voi olla tavoitteellista, esimerkiksi omaa ensiasuntoa tai muuta hankintaa tai vaikka lomamatkaa varten. Säästöjä on hyvä olla myös yllättäviä tilanteita varten, ”pahan päivän varalle”, kuten sanonta kuuluu. 

Asuntosäästäminen

ASP-säästämisen ensiasuntoa varten voi aloittaa jo 15-vuotiaana. ASP (asuntosäästöpalkkiojärjestelmä) on valtion tukema järjestelmä ensiasunnon hankkimisen tueksi. Järjestelmään kuuluu ASP-tili ja ASP-laina. 

ASP-säästäjä saa rahanarvoisia hyötyjä ensimmäistä asuntoaan ostaessaan. ASP-lainan saamiseksi riittää, että omia säästöjä on 10 % ostettavan asunnon hankintahinnasta, ja korkotukilainaan kuuluu myös maksuton valtion takaus. Näin lainalle ei tarvitse hankkia lisävakuuksia tai maksullista lainatakausta. 

Lue lisää ASP-säästämisestä ja ASP-lainasta