Siirry sisältöön Siirry chattiin
Saapuvat SEPA-maksut myöhässä Osa Aktia Pankin saapuvista maksuista on myöhässä. Maksut hyvitetään vastaanottajien tileille mahdollisimman pian. Pahoittelemme häiriöstä mahdollisesti aiheutuvaa haittaa.
Kysely: Suomalaiset tuntevat huonosti perintöverotuksen pykälät – eikä perinnöistä puhuta etukäteen

Kysely: Suomalaiset tuntevat huonosti perintöverotuksen pykälät – eikä perinnöistä puhuta etukäteen

Maanantai 2. joulukuuta 2024 Blogit ja artikkelit

Aktian teettämän kyselyn mukaan suomalaisilla olisi parannettavaa perintöverotuksen kiemuroiden tuntemisessa. Vastaajista yli puolet eli 59 % ilmoitti tuntevansa perintöverotusta erittäin tai melko huonosti.

”Tietämys oli korkeinta suurituloisempien ja vanhempien ikäryhmien eli yli 65-vuotiaiden vastaajien joukossa”, kertoo Aktian pankkitoiminnan johtaja Anssi Huhta. ”Noin neljä viidestä vanhemman ikäluokan edustajasta on jo saanut perinnön, joten asiat ovat sitä kautta tutumpia. Ehkä hieman yllättävää oli se tieto, että 25–34-vuotiaista 28 % ei ole saanut tai ei edes usko saavansa perintöä”, Huhta jatkaa.

Perintöjen kokonaismäärä vaihtelee Verohallinnon mukaan kuudesta seitsemään miljardiin euroon vuosittain. Perintöjen määrä kasvaa tulevaisuudessa merkittävästi, kun suurten ikäluokkien omaisuudet siirtyvät jälkipolville. Jopa yli puolet suomalaisten varallisuudesta vaihtaa omistajaa seuraavan noin 10 vuoden aikana.  

Perintövero jakaa mielipiteitä – ja raha on edelleen tabu

Kun suomalaisilta kysyttiin heidän näkemyksiään ja tunteitaan perinnön saamista kohtaan, kokivat vastaajat, että perintöveroa tulisi kohtuullistaa tai se tulisi poistaa tai siirtyä luovutusvoittoverotukseen. Kolmanneksi eniten vastattiin, että perintö on osa suvun jatkuvuutta ja perinteiden ylläpitoa.  Perintö voi myös herättää ristiriitaisia tunteita ja aiheuttaa perheriitoja.

Pankkien hyödyntäminen perintösuunnittelussa on suhteellisen harvinaista. Lähes puolet vastaajista ei ole tai ei aio hyödyntää pankin tarjoamia palveluita.

”Perintöasioita kannattaa ehdottomasti suunnitella hyvissä ajoin etukäteen, oli omaisuutta vähän tai paljon. Pankkia ei ehkä ajatella ensisijaisena neuvonantajana, vaikka olemmekin asiakkaidemme arjessa mukana usein vauvasta vaariin”, Anssi Huhta kertoo.

Kyselyyn vastanneista 44 % on aikeissa siirtää varallisuutta seuraavalle sukupolvelle perinnön muodossa. Perinnöstä ei kuitenkaan puhuta sen saajien kanssa etukäteen. Vastaajista 71 % ilmoitti, ettei ole keskustellut asiasta perijöiden kanssa.

Perinnön siirtämistä sukupolven yli on puolestaan harkinnut vain 12 % vastaajista. Yli 75-vuotiaista ja enemmän kuin 100 000 euroa ansaitsevista yli viidennes oli harkinnut perinnön siirtoa sukupolven yli.

Kysely toteutettiin Bilendin M3 Research -verkkopaneelissa lokakuussa 2024. Kyselyyn vastasi tuhat yli 18-vuotiasta suomalaista. Otos on iältään, sukupuoleltaan ja maantieteelliseltä sijainniltaan kansallisesti edustava. Aineiston virhemarginaali on noin +/- 3 prosenttiyksikköä suhteessa lähtöotokseen.