Houkutteleva korkotuotto ja parantuva talouskuva - nämä asiat sijoittajan kannattaa tietää pohjoismaisesta yrityslainamarkkinasta juuri nyt
Pohjoismaiset taloudet – varsinkin Ruotsi ja Suomi – ovat kärsineet nopeasta korkojen noususta kenties voimakkaimmin viimeisen kahden vuoden aikana. Erityisesti Ruotsin kiinteistömarkkinaan on liitetty paljon pelkoja. Inflaation rauhoituttua ollaan kuitenkin tilanteessa, jossa korot ovat laskemassa, kansantalouksien odotetaan palaavan kasvun tielle ensi vuonna ja laajemmalta kiinteistökriisiltä on vältytty.
Tämä on erinomainen yhdistelmä yrityksille ja niiden luottokelpoisuudelle, joten ei ihme, että yhä useampi sijoittaja on suunnannut katseensa pohjoismaisiin yrityslainoihin, jotka tarjoavat edelleen houkuttelevia tuottoja.
Talous kääntymässä kasvuun
Suomen, Ruotsin ja Norjan taloudet ovat kärsineet korkojen noususta viimeisten kahden vuoden aikana. Lyhyeen korkoon sidotut asuntolainat ovat rokottaneet niin kuluttajia kuin yrityksiäkin. Nyt kuitenkin lyhyetkin korot ovat lähteneet laskuun keskuspankkien koronlaskujen myötä, ja laskun odotetaan jatkuvan myös ensi vuoden puolella. Kansainvälinen valuuttarahasto IMF ennustaakin pohjoismaisten talouksien kasvavan 1,5–2,5 prosentin kasvuvauhtia vuonna 2025.
Houkuttelevat tuotot
Yksi pohjoismaisen joukkovelkakirjamarkkinan keskeisistä vetovoimatekijöistä ovat houkuttelevat tuotot. Korkotasojen laskiessa sijoittajat etsivät korkeampia tuottoja. Vaikka yrityslainojen tuotot ovat laskeneet huipuistaan myös Pohjoismaissa, ne ovat silti korkeampia suhteessa muihin markkinoihin, varsinkin korkeampituottoisissa yrityslainoissa.
Paljon valinnanvaraa
Pohjoismainen joukkovelkakirjamarkkina on myös kasvanut ja kehittynyt viime vuosina. Tänä vuonna tullaan näkemään ennätysvuosi ainakin korkeampituottoisten yrityslainojen liikkeeseenlaskuissa. Yrityslainoja on tarjolla laajasti eri sektoreilta, joten aktiivisella sijoittajalla on paljon valinnanvaraa eri yhtiöiden välillä. Kokonaisten sektorien poissulkukin onnistuu, jos ei esimerkiksi vastuullisuussyistä halua sijoittaa öljyteollisuuteen.
Vakaus ja vastuullisuus ovat pohjoismaisia kilpailuvaltteja
Kestävät joukkovelkakirjat ovat muodostuneet merkittäväksi osaksi pohjoismaista joukkovelkakirjamarkkinaa. Näitä ns. vihreitä tai vastuullisuuslinkitettyjä yrityslainoja lasketaan liikkeeseen aktiivisesti. Sijoittajat arvostavat Pohjoismaiden sitoutumista ympäristö- ja yhteiskuntavastuuseen. Samalla poliittinen vakaus, vahvat instituutiot sekä vähäinen korruptio muodostavat yrityksille terveellisen toimintaympäristön, jossa ne voivat keskittyä oman liiketoimintansa kehittämiseen.
Sijoittajien, jotka etsivät tuottavia korkosijoituksia tai arvostavat vastuullisuutta kannattaakin nyt ottaa pohjoismainen yrityslainamarkkina tarkempaan tarkasteluun.
Markkinakatsauksen on kirjoittanut Aktian salkunhoitaja Kai Leppelmeier.
Aktia Pankki Oyj (”Aktia”) on tuottanut tämän katsauksen sijoittajien käyttöön. Informaatio on koottu julkisista lähteistä, joita Aktia pitää luotettavina. Aktia ei kuitenkaan vastaa sisällön oikeellisuudesta tai täydellisyydestä. Tämä katsaus on tarkoitettu yhtenä monista apuvälineistä avustamaan sijoittajan päätöksentekoa, mutta sijoittajan tekemä sijoituspäätös on viime kädessä hänen omansa ja sen tulee perustua sijoittajan riittävinä pitämiin tietoihin ja tutkimuksiin. Sijoittajan tulee huomioida markkinoilla nopeasti tapahtuvat muutokset ja niiden vaikutukset tämän katsauksen sisältöön. Aktia-konserniin kuuluvat yritykset, Aktian yhteistyökumppanit tai näiden yhtiöiden henkilökunta ei vastaa suorista tai epäsuorista tappioista tai vahingoista, jotka aiheutuvat tämän katsauksen tai sen osien käytöstä sijoitustoiminnassa. Katsauksen sisältämä informaatio on tarkoitettu sijoittajalle, jolle katsaus on esitetty, eikä sitä pidä antaa kenenkään toisen henkilön käyttöön. Tämän katsauksen kopioiminen tai lainaaminen kokonaisuudessaan tai osittain on kiellettyä ilman Aktian lupaa.
Sijoitustoimintaan liittyy aina taloudellinen riski. Asiakas vastaa itse omien sijoituspäätöstensä taloudellisista tuloksista. Tuotto voi jäädä saamatta ja sijoitetun pääoman voi jopa menettää ja sijoitus voi aiheuttaa taloudellisia tappioita. Rahoituspalvelujen ja tuotteiden kulut voidaan periä asiakkaalta sijoitustoiminnan tuloksesta riippumatta. Ennen sijoituspäätöksen tekemistä asiakkaan on syytä tutustua huolella sijoitusmarkkinoihin ja eri sijoitusvaihtoehtoihin. Aktia ei vastaa dokumentissa esitettyjen tuotto-olettamusten toteutumisesta. Esitettävät skenaariot ovat tulevan tuloksen arvio, joka perustuu aiempiin tietoihin siitä, miten tämän sijoituksen arvo vaihtelee, ja/tai nykyisiin markkinaolosuhteisiin, eivätkä ne ole täsmällinen indikaattori. Saatava tulos vaihtelee sen mukaan, millainen markkinoiden kehitys on ja miten kauan sijoitusta pidetään hallussa. Annetut tiedot eivät ole tae tulevasta tuotto tai arvonkehityksestä. Tämä katsaus ei perustu asiakkaan henkilökohtaisiin tietoihin eikä ole tarkoitettu sijoitusneuvoksi. Katsaus ei ole tarkoitettu sijoitustutkimukseksi, eikä sitä ei välttämättä ole laadittu sijoitustutkimuksen riippumattomuutta koskevien säännösten mukaisesti. Mahdollisesti esiteltyihin rahoitusvälineisiin ei sovelleta sijoitustutkimusta koskevia kaupankäyntirajoituksia. Asiakas voi joutua maksamaan muitakin kuin Aktian välityksellä suoritettavia veroja ja julkisia maksuja. Asiakkaan tulee olla tietoinen siitä, että sijoittamiseen ja sijoitusomaisuuteen liittyy veroseuraamuksia, joiden taloudellisia vaikutuksia ei välttämättä ole huomioitu tässä esityksessä. Tuleva tulos riippuu verotuksesta, joka puolestaan riippuu kunkin sijoittajan henkilökohtaisesta tilanteesta ja voi muuttua jatkossa. Asiakkaan pitää itse hankkia tarvittavat tiedot sijoitustensa ja niihin liittyvien päätösten veroseuraamuksista.