Siirry sisältöön Siirry chattiin
Kiinalaiset päästivät lohikäärmeen irti

Kiinalaiset päästivät lohikäärmeen irti

Maanantai 30. syyskuuta 2024 Markkinakatsaukset ja sijoitusnäkemykset

Sijoittajat olivat juuri ja juuri ehtineet sulatella FED:in tuoretta korkopäätöstä sekä sen vaikutuksia markkinoille, kun valokeila siirtyi menneellä viikolla toiselle puolelle maailmaa, Kiinaan. Kiinan talous, sekä siinä rinnalla Kiinan osakemarkkinoiden tuotot, ovat jo pidempään olleet sijoittajille jonkin asteinen pettymys. Muutamia valonpilkahduksia on toki matkan varrella nähty, mutta jostain syystä Aasian johtava talousmahti ei ole lunastanut sijoittajien odotuksia.

MSCI China -indeksi esimerkiksi oli ennen viime viikon liikettä laskenut yli 40 prosenttia edellisistä huipuista, jotka nähtiin maaliskuussa 2021. Samaan aikaan USA:n osakkeet saavuttivat jälleen uuden kaikkien aikojen korkeimman tason S&P 500 -indeksin kehityksellä mitattuna. Viime viikolla viranomaiset kaivoivat työkalupakistaan kiinalaisten version vähintäänkin pienestä ”bazookasta”, ja ilmoittivat merkittävimmistä elvytystoimista sitten Covid-19-viruksen. BKT-kasvun hiipuminen kohti 4 prosentin tasoa oli liikaa, ja jotain oli tehtävä tilanteen parantamiseksi.

Korkojen laskemisen lisäksi Kiinan keskuspankki PBOC ilmoitti reservivaateiden lieventämisestä pankeille, mikä mahdollistaa luotonannon lisäämisen. Myös eri toimia vaikeuksien kanssa painivan kiinteistösektorin parantamiseksi tuotiin pöytään. Osakemarkkinoita tukevia toimia tehtiin myös luomalla esimerkiksi noin 50 miljardin euron rahasto, jota yhtiöt voivat hyödyntää omien osakkeiden takaisinosto-ohjelmia varten.

Laajat elvytystoimet toimivat lyhyellä tähtäimellä

Elvytystoimia voidaan siis luonnehtia laajoiksi, mikä kertoo paljon Kiinan talouden tilasta. Näillä toimilla Kiinan talous ei varmasti aiheuta maailmantaloudelle isompia huolia ainakaan lyhyellä aikavälillä. Rakenteellisia ongelmia on kuitenkin paljon, joista kiinteistösektori on vain yksi esimerkki. Kuluttajat ovat jo pitkään olleet lähes aneemisia, mikä heijastuu vahvasti kotimaiseen kysyntään. Investoinnit halpaan tuotantoon, jotta maailmalle voidaan viedä yhä enemmän tavaraa yhä halvemmalla, ovat jatkuvasti kohdanneet lisääntyvää vastarintaa Euroopassa ja USA:ssa tuontitullien ja muiden toimien muodossa. Autosektori on tästä hyvä esimerkki.

On mielenkiintoista tulevina vuosina ja vuosikymmeninä nähdä, miten Kiina käytännössä pakon sanelemana joutuu uusiutumaan ja tavallaan keksimään taloutensa uudestaan. Markkinoilla on ollut ja on edelleen poikkeuksellisen paljon asiantuntijoita, jotka suhtautuvat negatiivisesti Kiinan pitkän aikavälin näkymiin sijoitusnäkökulmasta juuri yllä mainittujen ongelmien takia.

Vetoapua myös länsimaisille yhtiöille

Aktian omissa rahastoissa ei käytännössä ole sijoituksia kiinalaisiin yhtiöihin, mutta Kiina on monelle länsimaiselle yhtiölle tietysti äärimmäisen tärkeä markkina. Kun kiinalaiset osakkeet viime viikolla kallistuivat reippaasti, myös monet rahastojemme sijoituksista sekä USA:ssa että Euroopassa saivat vahvaa myötätuulta kurssikehitykseen. Monet näistä yhtiöistä ovat alituottaneet suhteessa muuhun markkinaan, kun odotukset käänteestä Kiinassa ovat siirtyneet jatkuvasti eteenpäin.

Hyvänä esimerkkinä voidaan nostaa globaali kauneustuotejätti Estée Lauder USA:sta, joka tunnetaan useista vahvoista brändeistä, kuten MAC, La Mer ja Clinique. Osake nousi Kiina-uutisten vetämänä viime viikolla* yli 15 prosenttia. Vuodessa osake on kuitenkin edelleen tukevasti yli 25 prosenttia pakkasella. Parhaimmillaan Kiinan osuus Estée Lauderin liikevaihdosta oli noin 30 prosenttia, mutta osuus on viimeisten vuosien aikana ollut laskussa. Saman sektorin eurooppalainen verrokki L’Oréal oli myös viikon aikana vahvassa nousussa.

Kuluttajapyramidin huipulla on tietysti pieni osa ihmisiä, joiden varallisuus on kooltaan sellainen, että taloussuhdanteet eivät juuri heilauta heidän kulutuskäyttäytymistään. Kiinassa uusien miljonäärien kasvutahti on maailman ehdotonta kärkeä. Suurimpia hyötyjiä tästä trendistä on ollut viime vuosina, ja näkemyksemme mukaan myös jatkossa, ranskalainen LVMH, joka tunnetaan erityisesti Louis Vuitton -merkkisistä laukuista ja vaatteista. Myös LVMH:n osake on viimeisen vuoden aikana jäänyt hieman yleisen markkinakehityksen jälkeen, mutta nousi reippaasti Kiina-uutisten siivittämänä.

Sijoittajien riskinottohalu puntarissa - kestääkö kurssinousu?

Mitä tästä kaikesta pitäisi tuumia? Onko Kiinan lohikäärme nyt oikeasti irti ja kaista auki merkittäville kurssinousuille loppuvuodesta? Elvytyksen koko ja laajuus kertoo tietysti edelleen Kiinan rakenteellisista ongelmista, joita PBOC parhaansa mukaan pyrkii lieventämään ja toimillaan korjaamaan. Usein tällaisten toimien vaikutus alkaa kuitenkin jonkin ajan kuluttua hiipumaan. Myös alkuperäinen voimakas kurssinousu osakemarkkinoilla saattaa päivien tai viikkojen sisällä menettää parhaan momentuminsa, jolloin kurssit valahtavat hitaasti takaisin.

Vielä on liian aikaista arvioida, missä mittakaavassa rahavirrat globaaleilta allokaattoreilta löytävät tiensä kiinan osakemarkkinoille. Sijoitusmarkkinoille tärkein uutinen ja indikaatio oli kuitenkin se, että pitkän odotuksen jälkeen Kiinan viranomaiset osoittivat markkinoille olevansa valmiudessa elvyttämään lähes ”whatever it takes” -hengessä, eivätkä vain passiivisesti seuraa talouskasvun heikkoa kehitystä.

Kiinalaiset osakkeet ovat globaalissa mittakaavassa arvostusmielessä halvempia kuin monet muut markkinat, mutta siihen on totta kai syynsä. Jos riskinottohalu ei riitä ostamaan kiinalaisia osakkeita, niin länsimaisten laadukkaiden huippuyhtiöiden kautta pääsee onneksi mukaan hyötymään kiinalaisen talouden elpymisestä, tapahtui se sitten tänään tai vasta joskus tulevaisuudessa.

*Markkinakatsaus on kirjoitettu torstaina, joten koko viikon kehitystä ei ole huomioitu.

Markkinakatsauksen on kirjoittanut Aktian osakejohtaja Andreas Bergman.

 

 

Aktia Pankki Oyj (”Aktia”) on tuottanut tämän katsauksen sijoittajien käyttöön. Informaatio on koottu julkisista lähteistä, joita Aktia pitää luotettavina. Aktia ei kuitenkaan vastaa sisällön oikeellisuudesta tai täydellisyydestä. Tämä katsaus on tarkoitettu yhtenä monista apuvälineistä avustamaan sijoittajan päätöksentekoa, mutta sijoittajan tekemä sijoituspäätös on viime kädessä hänen omansa ja sen tulee perustua sijoittajan riittävinä pitämiin tietoihin ja tutkimuksiin. Sijoittajan tulee huomioida markkinoilla nopeasti tapahtuvat muutokset ja niiden vaikutukset tämän katsauksen sisältöön. Aktia-konserniin kuuluvat yritykset, Aktian yhteistyökumppanit tai näiden yhtiöiden henkilökunta ei vastaa suorista tai epäsuorista tappioista tai vahingoista, jotka aiheutuvat tämän katsauksen tai sen osien käytöstä sijoitustoiminnassa. Katsauksen sisältämä informaatio on tarkoitettu sijoittajalle, jolle katsaus on esitetty, eikä sitä pidä antaa kenenkään toisen henkilön käyttöön. Tämän katsauksen kopioiminen tai lainaaminen kokonaisuudessaan tai osittain on kiellettyä ilman Aktian lupaa.

Sijoitustoimintaan liittyy aina taloudellinen riski. Asiakas vastaa itse omien sijoituspäätöstensä taloudellisista tuloksista. Tuotto voi jäädä saamatta ja sijoitetun pääoman voi jopa menettää ja sijoitus voi aiheuttaa taloudellisia tappioita. Rahoituspalvelujen ja tuotteiden kulut voidaan periä asiakkaalta sijoitustoiminnan tuloksesta riippumatta. Ennen sijoituspäätöksen tekemistä asiakkaan on syytä tutustua huolella sijoitusmarkkinoihin ja eri sijoitusvaihtoehtoihin. Aktia ei vastaa dokumentissa esitettyjen tuotto-olettamusten toteutumisesta. Esitettävät skenaariot ovat tulevan tuloksen arvio, joka perustuu aiempiin tietoihin siitä, miten tämän sijoituksen arvo vaihtelee, ja/tai nykyisiin markkinaolosuhteisiin, eivätkä ne ole täsmällinen indikaattori. Saatava tulos vaihtelee sen mukaan, millainen markkinoiden kehitys on ja miten kauan sijoitusta pidetään hallussa. Annetut tiedot eivät ole tae tulevasta tuotto tai arvonkehityksestä. Tämä katsaus ei perustu asiakkaan henkilökohtaisiin tietoihin eikä ole tarkoitettu sijoitusneuvoksi. Katsaus ei ole tarkoitettu sijoitustutkimukseksi, eikä sitä ei välttämättä ole laadittu sijoitustutkimuksen riippumattomuutta koskevien säännösten mukaisesti. Mahdollisesti esiteltyihin rahoitusvälineisiin ei sovelleta sijoitustutkimusta koskevia kaupankäyntirajoituksia. Asiakas voi joutua maksamaan muitakin kuin Aktian välityksellä suoritettavia veroja ja julkisia maksuja. Asiakkaan tulee olla tietoinen siitä, että sijoittamiseen ja sijoitusomaisuuteen liittyy veroseuraamuksia, joiden taloudellisia vaikutuksia ei välttämättä ole huomioitu tässä esityksessä. Tuleva tulos riippuu verotuksesta, joka puolestaan riippuu kunkin sijoittajan henkilökohtaisesta tilanteesta ja voi muuttua jatkossa. Asiakkaan pitää itse hankkia tarvittavat tiedot sijoitustensa ja niihin liittyvien päätösten veroseuraamuksista.