Siirry sisältöön Siirry chattiin
Euroopan unionissa on merkittävä investointivaje

Euroopan unionissa on merkittävä investointivaje

Maanantai 16. syyskuuta 2024 Markkinakatsaukset ja sijoitusnäkemykset

Euroopan keskuspankin entisen pääjohtajan raportti EU-talouden kilpailukyvystä puhuu selvää kieltään investointien puutteesta EU:ssa. Nopea vertailu Yhdysvaltoihin kertoo, missä ongelman ydin on. EU on jäänyt jälkeen niin investointien määrässä kuin laadussa. Tilanteen korjaaminen on kriittinen edellytys talouskasvun ja hyvinvoinnin turvaamiseksi.

EU:ssa investoidaan liian vähän

Investointeja vertailtaessa luvut tulee suhteuttaa talouden kokoon. Pelkkä tuhansien miljardien vertaaminen ei kerro koko totuutta. Tuotannolliset investoinnit, eli investoinnit koneisiin ja laitteisiin sekä aineettomiin eriin, ovat ratkaisevassa asemassa kilpailukyvyn kehityksen kannalta. Aineettomilla erillä tarkoitetaan investointeja mm. tutkimukseen ja kehitykseen sekä IT-järjestelmiin. Rakennusinvestoinnit ovat myös merkittävä investointikategoria, mutta ne eivät luo uusia kilpailukykyisiä ratkaisuja globaaleille markkinoille. Tästä syystä rakentaminen ei ole kilpailukyvyn kannalta yhtä kriittinen.

Kuluvan vuoden alussa tuotannolliset investoinnit suhteessa bruttokansantuotteeseen olivat EU:ssa 10,5 prosenttia ja Yhdysvalloissa 12,5 prosenttia. Olemme siis selvästi jäljessä rapakon tällä puolella. Kyseessä ei ole mitenkään uusi tilanne, sillä EU:ssa tuotannolliset investoinnit ovat olleet pienemmät ainakin vuodesta 1995 lähtien. Tämä pidemmälle ei tilasto ulotu. Kilpailukyvyn rakentaminen on pitkäjänteistä työtä, eikä vuosikymmenten menetyksiä kurota umpeen muutamassa vuodessa.

Investointien laadussa parannettavaa

EU:ssa suurempi osa investoinneista tehdään koneisiin ja laitteisiin (6,4 prosenttia) kuin aineettomiin eriin (4,1 prosenttia). Yhdysvalloissa tilanne on päinvastainen; koneet ja laitteet muodostavat investoinneista 5,7 prosenttia ja aineettomat erät 6,8 prosenttia. Asetelma on huolestuttava. Talous muuttuu ja teknologiat kehittyvät. Yhdysvaltojen teknologiajätit tekevät suuria aineettomia investointeja, joista tuoreimpana esimerkkinä tekoäly.

Yhdysvaltojen talous uudistuu kovaa vaihtua, mistä kertoo myös se tosiasia, että investoinnit aineettomiin eriin ovat suuremmat kuin kone- ja laiteinvestoinnit. Käänne tapahtui vuonna 2020. EU:n talous on tästä näkökulmasta jäänyt paikoilleen. Toki kone- ja laiteinvestointeja tarvitaan tulevaisuudessakin, mutta ne eivät tuota yhtä paljon arvoa kuin investoinnit aineettomiin eriin. Yksi erittäin tärkeä kategoria aineettomissa erissä ovat tutkimus- ja kehitysinvestoinnit, sillä juuri ne tuottavat sitä uutta ja parempaa.

Mielenkiintoinen yksityiskohta Yhdysvaltojen kone- ja laiteinvestoinneissa on, että niiden osuus on laskenut sekä aivan viime vuosina että pidempiaikaisesti. Puheet tuotannon kotiuttamisesta ja amerikkalaisen teollisuuden tukemisesta eivät siis näy ainakaan investoinneissa. Johtopäätöksen tekeminen voi olla liian aikaista, tai sitten kehitys ei tule koskaan saavuttamaan politiikkojen maalailemia tasoja.

Minkä pitäisi muuttua EU:ssa?

Euroopan keskuspankin entisen pääjohtaja Mario Draghin johdolla laadittu raportti EU:n kilpailukyvystä lataa pöydälle suuren määrän uudistuksia kilpailukyvyn palauttamiseksi. Investointien lisääminen on talouskasvun näkykulmasta kriittistä. Helppoja ratkaisuja ei ole. Toivottavasti poliitikot lukevat huolella raportin ja tekevät tarvittavat johtopäätökset.

Markkinakatsauksen on kirjoittanut Aktian pääekonomisti Lasse Corin.

prosenttia bruttokansantuotteestaProsenttia bruttokansantuotteesta