Siirry sisältöön Siirry chattiin
Saapuvat SEPA-maksut myöhässä Osa Aktia Pankin saapuvista maksuista on myöhässä. Maksut hyvitetään vastaanottajien tileille mahdollisimman pian. Pahoittelemme häiriöstä mahdollisesti aiheutuvaa haittaa.
Suomi-osakkeissa piristymistä kevään myötä

Suomi-osakkeissa piristymistä kevään myötä

Maanantai 27. toukokuuta 2024 Markkinakatsaukset ja sijoitusnäkemykset

Suomalaiset osakkeet ovat monen suomalaisen sijoittajan mielenkiinnon kohde, ja Suomen markkinoiden viimevuotinen heikkous on herättänyt monella kysymyksen siitä, miten osakkeisiin pitäisi nyt suhtautua. Suomen osakemarkkinoiden selkeä piristyminen tänä keväänä on jo muuttanut asetelmaa hieman parempaan suuntaan, mutta matalaan arvostustasoon ja tuloskehityksen käänteeseen liittyvä nousupotentiaali ei isossa kuvassa ole poistunut. Tulosennusteissa odotetaan paranemista jo loppuvuonna ja myös ensi vuonna, joten tilanne on sijoittajan kannalta mielenkiintoinen.

Suomen osakemarkkinatkin nousussa viime aikoina

Suomi-osakkeet jäivät viime vuonna jälkeen mm. USA:n ja Euroopan osakemarkkinoista. Tämä ei ole enää iso uutinen, ja syytkin eroon ovat olleet melko hyvin tiedossa. Samaan aikaan kun maailmalla monet pörssien suurimmista yhtiöistä (USA:n teknologiajätit etunenässä) ovat olleet kovassa vedossa sekä tuloksien että osakekurssien osalta, Helsingin pörssin suuret yhtiöt ovat kompuroineet sekä yhtiökohtaisten ongelmiensa että syklisen teollisuuden yleisen heikkenemisen takia.

Aihetta tarkemmin analysoitaessa on ollut helppo päätyä siihen johtopäätökseen, että Suomi-osakkeiden nousupotentiaali voi olla erittäin merkittävä, kunhan tuloskäänne lähestyy, sillä niin alas monien tuttujen yhtiöidemme osakkeiden arvostustasot ovat painuneet. Nyt keväällä Suomen osakemarkkinoilla on nähty selvästi pirteämpää kehitystä, jonka jäljiltä tätä kirjoitettaessa Suomi-osakkeiden tuotto vuoden alusta on noin 8 prosentin luokkaa ja tuotto viime lokakuun loppupuolen pohjatasoilta jo yli 20 prosenttia. Kiinniotettavaa viimeisen vuoden heikon kehityksen jäljiltä toki riittää, mutta arvostustasot ovat Suomessa edelleen pääosin matalat, ja tulosten odotetaan kääntyvän kasvuun loppuvuonna ja jatkavan kasvussa ensi vuonna.

Yhtiöiltä tulosyllätyksiä, mutta Q1-tulokset kokonaisuutena lähellä odotuksia

Ensimmäisen vuosineljänneksen tulosraportit eivät vielä tuoneet suuria muutoksia näkymiin. Suomen pörssiyhtiöiden alkuvuoden liikevaihdot jäivät kokonaisuutena jonkin verran ennusteista, mutta samaan aikaan yhteenlasketut tulokset ylittivät ennusteet. Toimialoista ja suurista yhtiöistä positiivisesti tuloskehityksellään erottuivat edelleen mm. finanssisektori (esim. Nordea ja Sampo), osa konepajoista (erityisesti Wärtsilä ja Cargotec) sekä metsäteollisuus (tulokset menossa parempaan suuntaan viime vuoden heikkouden jälkeen). Negatiivisista yllätyksistä vastasi sen sijaan erityisesti Neste, jonka uusiutuvan dieselin kannattavuus on ainakin väliaikaisesti heikentynyt nopeasti. Odotetusti pörssiyhtiöiden liikevaihdot ja tulokset laskivat kokonaisuutena edellisvuodesta (vuonna 2023 Q1 oli vielä vahva tuloskausi), mutta tulosten odotetaan kääntyvän kasvuun vuoden 2024 aikana. Etenkin Nesteen vaikutuksesta tulosennusteet kokonaisuutena laskivat vielä jonkin verran Q1:n jälkeen. Suurten suomalaisten pörssiyhtiöiden yhteenlaskettujen tulosten odotetaan laskevan pari prosenttia tänä vuonna ja kasvavan noin 10 prosenttia vuonna 2025. Ilman Nesteen negatiivista vaikutusta tuloskasvua on kuitenkin odotuksissa jo tältäkin vuodelta.

Odotettu tuloskäänne ja alhainen arvostustaso kiehtova yhdistelmä

Moni suomalainen pörssiyhtiö on ohjeistanut tuloksensa paranevan vuoden toisella puoliskolla. Myös analyytikoiden tulosennusteissa odotetaan tulosten kääntyvän kasvuun tämän vuoden aikana. Talousympäristössä riittää edelleen epävarmuustekijöitä, joten yksittäisillä yhtiöillä tuloskäänteen tarkassa ajoittumisessa ja suuruudessa voi tulla yllätyksiä, ja tämä voi tehdä myös osakemarkkinan kehityksestä pomppuisaa. Suuressa kuvassa tulosennusteet kertovat kuitenkin tulosten olevan menossa parempaan suuntaan, ja Suomen osakemarkkinan arvostustaso on edelleen alhainen. Tämä on pitkäaikaiselle sijoittajalle edelleen erittäin mielenkiintoinen yhdistelmä.

Markkinakatsauksen on kirjoittanut Aktian salkunhoitaja Paavo Ahonen.