Siirry sisältöön Siirry chattiin
Huijausyrityksiä liikkeellä Aktian nimissä – älä luovuta tietojasi puhelimessa, sähköpostissa tai tekstiviestillä Aktian nimissä on lähetetty huijausviestejä, joissa ilmoitetaan epäilyttävästä toiminnasta tilillä ja pyydetään suorittamaan maksu. Lue lisää
Sijoitusnäkemys

Sijoitusnäkemys

Kolmesti vuodessa ilmestyvä Sijoitusnäkemyksemme sisältää pääekonomistimme makrokatsauksen lisäksi myös markkinakatsauksen sekä asiantuntijoidemme näkemykset osakkeista, koroista, vaihtoehtoisista sijoituksista ja allokaatiosta. Löydät tuoreimman näkemyksemme aina tältä sivulta.

Aktian Sijoitusnäkemys 2/24 on julkaistu

 

Lähtökohdat sijoitusmarkkinoille vuonna 2025 näyttävät melko hyviltä. Talouskasvun odotetaan jatkuvan tasaisena, inflaatio hidastuu ja keskuspankkien fokus siirtyy koronlaskujen kautta työmarkkinoiden ja talouskasvun tukemiseen. Osakemarkkinoilla arvostustasot ovat kohtuulliset, ja korkomarkkinoilla korkotasot pysyvät houkuttelevina.  

Globaalin talouden kasvunäkymät ovat myönteiset, vaikka huippusuhdanteessa ei ollakaan. Konsensusennuste globaalille talouskasvulle tänä ja ensi vuonna on 3,1 prosenttia. Inflaation odotetaan hidastuvan jo tänä vuonna lähelle keskuspankkien noin 2 prosentin tavoitetasoa ja saavuttavan sen viimeistään ensi vuoden aikana.

”Yksittäisistä epävarmuustekijöistä huolimatta sijoittajan toimintaympäristö on suotuisampi kuin pitkään aikaan. Hajautushyödyt ovat parantuneet omaisuuslajien välillä, ja korkomarkkinoiden tuotto-odotukset ovat paremmat kuin kertaakaan viimeisen kymmenen vuoden aikana”, Aktian sijoitusjohtaja Samu Lang toteaa.  

Tuore Sijoitusnäkemyksemme sisältää pääekonomistimme makrokatsauksen lisäksi myös markkinakatsauksen sekä näkemyksemme osakkeista, koroista ja allokaatiosta.

Ajatuksia herättäviä lukuhetkiä!

Lue sijoitusnäkemys

Aktian Sijoitusnäkemys 2/24 on julkaistu

Tutustu edellisiin Sijoitusnäkemyksiin

Aktian sijoitusnäkemys 2/2024 on julkaistu

Aktian sijoitusnäkemys 2/2024 on julkaistu

Markkinakatsaukset ja sijoitusnäkemykset

Aktian Sijoitusnäkemys 1/2024 on julkaistu

Aktian Sijoitusnäkemys 1/2024 on julkaistu

Markkinakatsaukset ja sijoitusnäkemykset

Aktian Sijoitusnäkemys 3/23 on julkaistu

Aktian Sijoitusnäkemys 3/23 on julkaistu

Markkinakatsaukset ja sijoitusnäkemykset

Aktian Sijoitusnäkemys 2/23 on julkaistu

Aktian Sijoitusnäkemys 2/23 on julkaistu

Markkinakatsaukset ja sijoitusnäkemykset

Aktian Sijoitusnäkemys 1/23 on julkaistu

Aktian Sijoitusnäkemys 1/23 on julkaistu

Markkinakatsaukset ja sijoitusnäkemykset

Aktian Sijoitusnäkemys 3/22 on julkaistu

Aktian Sijoitusnäkemys 3/22 on julkaistu

Markkinakatsaukset ja sijoitusnäkemykset